Kodin koneet ovat kissoille hyvä leikkikenttä
Aloitin kiipeilyn harrastukseni tuoleista ja pöydistä, sen jälkeen siirryin kirjahyllyihin. Minun oli kissaluonteeni vuoksi ihan pakko kokeilla kaikki kodin paikat, miltä ne tuntuivat kiipeilyn tai löhöämisen kannalta. Kirjahyllyjen jälkeen seuraava luonteva kiipeilypaikka oli pesutorni, sehän sijaitseekin lempipaikkani, suihkukaapin lähellä. Pesukoneen pörinässä on mukava lekotella, varsinkin jos kuivausrummustakin tupruaa lämmintä ilmaa ulos, joka aivan kuin käärii minut syliinsä.
Sisätiloista isommille alueille
Aluksi saalistin vain omassa pihassa ja liiterin ympäristössä. Sitten siirryin rantasaunan ja rantahuvilan luokse. Varsinkin saunan ja uimarannan alueella liikkuu myös mökkivieraita, joten minusta on parasta tutkailla tapahtumia ylhäältä käsin. Tuttuja ihmisiä menen tapaamaan ihan kasvotusten ja pyydän kihnutusta hieromalla kylkeäni heidän säärtään vasten.
Varsinkin aamulenkilläni käyn kaukaisimpienkin mökkien pihojen äärellä katsomassa, että kaikki on hyvin. On kuitenkin oltava tarkkana, sillä monessa mökissä on koiravieras. Toisinaan uuden lumen aikaan kotiporukat kuuluvat toteavan tämän tästä, että Umpu on käynyt näköjään tarkastus- tai saalistuskierroksella.
Ulkosalla on mukava nuuskia hiirien ja muiden pikkueläinten kulkureittejä ja sen jälkeen siirtyä hyvään tähystyspaikkaan. Illan jo hämärtyessä voin helposti seurata oravienkin puuhastelua niin kosiskelun kuin pesien rakentamisten parissa.
Onneksi on terävät kynnet
Muistan hyvin, kun ensimmäisiä kertoja kiipesin puiden runkoja pitkin. Tassut melkein tärisivät, en uskaltanut vilkuilla alas. Kohta osasin yhä paremmin ja huomasin, että tassujeni karvojen peitossa on todella terävät ja toimivat kynnet. Niillä kun tarraa puun kylkeen, ei helpolla tipu. Ja kaikkihan me tiedämme, minkä vuoksi on myös hyvä, että kynteni ovat terävät 😉
Havupuissa on ihana kiipeillä, mutta pihka tuppaa tarttumaan upeaan turkkiini kiinni. Se muodostaa hankalia takkuja, jotka lähtevät vain harjaamalla tai odottamalla karvojen irtoilua todella pitkiä aikoja. En enää välitä harjaamisesta, kuten pienenä, mutta pakkohan sitäkin on sietää, jos toinen pitää kiinni ja toinen harjaa.
Rakennusten ala- ja erityisesti yläpohjat ovat jännittäviä paikkoja
Liiterin vintin katon rajassa olevat palkit ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi. Ylhäältä yläilmoista voin tarkastella ikkunan kautta lähialueen elämää ja vain kääntämällä katseeni alaspäin näen ihmisten pähkäilyä, kun he etsivät jotain kadotettua vempelettä. Tässä talossa riittää noita kadotettuja tavaroita 😉. Aina joku on vienyt ne.
Tuntuu hyvin kotoisalta, kun kylmään vuodenaikaan lampaat määkivät seinän toisella puolella. Joskus niiden juomakippoon oli eksynyt hiiri, vaan kiitos minun, eipä ole enää aikoihin eksynyt. Olen aika ylpeä siitä, että teen työtä ruokani eteen. Tällä alueella olisi paljon levottomampaa pieneläinten suhteen, jos minä olisin sisäkissa. Siksi minua ei kerta kaikkiaan voi teljetä sisälle. Enkä minä omalta alueelta muille pihoille kaipaa, täällä riittää jännittäviä ja kiinnostavia asioita minun tarpeisiini.
Se on totta, että joudun olemaan varuillani kettujen ja haukkojenkin suhteen, niitä täällä on aika paljon. Koiriin olen tottunut ja tiedän, etteivät ne minua saa kiinni, ainakaan en sellaista koiraa ole vielä kohdannut.
Lintutarkkailua ja oravien kanssa kisailua
Nykyään uskaltaudun kiipeämään jo todella korkeisiin puihin. Tästäkin puusta näen Keitele-järven ylitse. Sillä tiedolla en tee juurikaan mitään, mutta sen sijaan se, että kykenen täältä yläilmoista tarkkailemaan hiiren hiljaa alapuolella ruokailevia lintuja ja oravia, on minulle tärkeä juttu.
Oraville olen vähän kateellinen. Niiden hyppimistä puusta puuhun seuratessani tunnen itseni kömpelöksi. Mutta sitten muistan Viiman ja ihmiset ja totean itsekseni, että olen kuitenkin aika ketterä. En arkaile yhtään saalistaa näitäkään veitikoita, niin mukavan näköisiä kuin ne ovatkin. Ja perusteluksi voin sanoa, etteivät nekään arkaile ryöstää lintujen munia.
Luonto on sellainen ja luonnossa eläminen vaatii monia taitoja. Tosin minä saan syödä kotonani niin paljon kuin haluan, mutta saalistamisesta nauttiminen kuuluu minun perusluonteeseeni.
Olen toden totta onnellinen, että minut haettiin pentuna juuri tänne Vonkaleeseen. Tällä on kaiken muun hyvän lisäksi monenmoisia puita, jotka tarjoavat mukavaa haastetta juuri minunlaisilleni kissoille. Parhaita puita ovat rannalla kasvavat vanhat puut. Siellä ylhäällä kun nautiskelee auringon lämmöstä, voi samalla seurailla tapahtumia kauniilla Keitele-järvellä.
Kuules Umpu, sinä olet oraville kateellinen niiden taidosta hyppiä puusta puuhun, niin minäkin. Usein seisahdun paikoilleni katsomaan ihaillen niiden kulkua. Mutta kyllä minä olen sinullekin kateellinen, ikinä en ole käynyt niin korkealla kuin sinä. Minä saan tietoa eläinten liikkeistä hajun perusteella. Siinä minä olen tosi haka.