Talven tullen minulla, lämmintä ilmaa rakastavalla kissalla saattaa aika tulla pitkäksi. Kun ilmat syksyllä viilenevät, joudun keksimään erilaista mielen piristystä. Kertomukseni lopussa selviää, miksi tällä kerralla murjotan ja etsin parempaa oloa kuivausrummussa.
Seikkailuun ryhtymässä
Eräänä päivänä kulkiessani kanilan ohi huomasin, että katon rajassa oli kissanmentävä aukko. Kiertelin kaikessa rauhassa rakennuksen ympäri ja tarkastin, että sisälle todellakin pääsee helpoiten katon kautta. Sivuseinästäkin oli verkko vähän irronnut, mutta kaksoisverkon toinen kerros oli kunnossa. Katto on paras reitti, totesin mielessäni. Niinpä hyppäsin parilla hienolla loikalla kesäkatoksen päälle, siitä aukon kohdalle ja lopuksi aukosta sisälle ulkoaitaukseen.
Minusta oli hauskaa, kun Viima katseli kauempaa, halusin esitellä sille taitojani. Kepeästi laskeuduin pikkuisen kesäkatoksen katolle ja siitä edustan sillalle. Sillalle oli kiinnitetty kanien liukastumista estämään pieniä rimoja, samanlaisia kuin kananportaissa. Minä en sellaisia olisi halunnut tai tarvinnut. Kuljin kulkusiltaa pitkin ja laskeuduin maan kamaralle. Se tuntui vähän hassulta, sillä olinhan itse nyt häkissä. Piti ihan muistuttaa itseäni, että pääsin sieltä heti halutessani ulos.
Kanilan sisälle pyrkimässä
Kiertelin ja haistelin kanien tuoksua ja kokeilin niiden kiipeilypaikkoja. Minulle ne olivat vähän ”lellejä”. Lopulta päätin mennä morjenstamaan kahta kanikaverusta. Olisin halunnut ajaa niitä vähän takaa ja vaikka ihan hitusen pelotellakin niitä omaksi huvikseni ilman. Painotan kuitenkin, ettei minulla ollut sen enempiä pahoja ajatuksia. Mutta, mutta ja mutta: se ei onnistunut, sillä ovi oli kiinni. Ikkunasta näin Minnin ja Iineksen herkuttelemassa heinällä ja jollain vihreällä. Lämpölamppu antoi lämpöä ja punaista valoa. Olisin halunnut lämpimään itsekin.
Ajattelin juuri hypätä ovenkahvaan kovalla voimalla, sillä minä olen aika taitava ovenavaajakissa. Jälleen ilmestyi yksi mutta: Viiman kävelyttäjä ihmetteli ääneen, että mitä kummaa Viima niin tarkkaan tuijotteli. Silloin hän huomasi minut ja pelästyi huutaen: et kyllä Umpu sinne mene, heti pois sieltä kanilasta!!!
Hieno suunnitelmani kariutui
Yritin ensin piiloutua portaan alle ja näyttää pieneltä ja huomaamattomalta. Mutta sieltähän minut nostettiin varmoin käsin ja kannettiin ulos. Kyllä harmitti! Vielä perään sadateltiin, että oveen täytyy laittaa säppi ja kesän tullen tukkia kaikki kissanmentävät aukot.
Harmistuneena niskojani nakellen lähdin muualle. Hyppäsin lampolaan siirrettävän heinäpaalin päälle, josko näkisin jotain uutta jännittävää. Siinä oli aika kylmä siitäkin huolimatta, että piilotin tassuni vatsakarvojen alle.
Onneksi kohta kuulin tutun äänen, joka huusi minua Umpua sisälle ja lämpimään. Olin vielä niin ärtyneellä mielellä, että hyppäsin suoraa päätä sisälle kuivausrumpuun ja kyyristyin parin vaatteen taakse ottamaan pienet päiväunet.
Illalla olin vielä pitkään kuivausrummun sisällä enkä halunnut keneltäkään rapsutuksia. Lopulta kömmin esille ja menin herkuttelemaan lempiateriallani. Olo tuli niin hyväksi, että päätin kiivetä sohvalle ihan lähelle perhettäni. Onhan minulla loppujen lopuksi mukavat kissanpäivät.
Kuules nyt Umpu, et taida ymmärtää yhtä tärkeää asiaa. Sitä että se, mikä sinusta voisi tuntua hauskalta ja jännittävältä leikiltä, saattaisi noista kahdesta kanitytöstä tuntu todella kauhistuttavalta. Nehän saattaisivat pelätä ihan henkensä puolesta. Sitä minä siinä kanilan ulkopuolella sinua tuijottaessani ajattelin! Olen sitä mieltä, että siellä kuivausrummussa kölliessasi olisit voinut edes vähän ajatella toistakin osapuolta.