Hei, mekin asutaan täällä!

Kanila sai tänä kesänä meistä kaksi uutta asukasta    Synnyimme Pihtiputaalle kiltin kaniemon viiden poikasen pentueeseen. Antti ja Aliisa hakivat meidät autolla ja laittoivat kuljetuksen ajaksi eläinten lentolaukkuun. Laukussa oli mielenkiintoisia tuoksuja, sillä se oli hankittu Viimaa varten, kun se tuotiin Puolasta tänne Suomeen ja Vonkaleeseen. Myös Umpu-kissa pääsi ensimmäisen matkansa ajaksi matkustamaan samaan tilavaan…

Talviturkki pois!

Meillä lampailla on ihana ja niin niin lämmin turkki! Kesähelteiden saapuessa se tuntuu kuitenkin kuin paksu talvitakki olisi niskassa. Siksi ilahdumme aina, kun kuulemme kerintähetken olevan tulossa. Kärsisimme kovasti, jos turkkiamme ei leikattaisi ja joutuisimme olemaan kuumissamme koko kesän. Turkkimme kaiken lisäksi huopuu aikaa myöten ja siihen tarttuu kaikenlaista likaa, joten siitä tulisi muutakin harmia…

Ruusu opetti meidät karkailemaan 😊

Kesälaitumelle   Vietimme pitkän talven sisällä lampolassa. Kevään tullen me kaikki haaveilimme kesästä ja isoista laitumista. Sitten tuli Vonkaleen kevättalkoot ja meidät vietiin metsälaitumelle. Seurasimme kiltisti, kun Pihla kulki edellä ja heilutti ruokaämpäriä. Samalla haistelimme ihanaa kesäilmaa ja kävimme näykkäämässä tien varressa kasvavia ruohotupsuja. Sisätiloissa jäykistyneet jalat nauttivat, kun oli tilaa juoksennella kohti metsälaidunta.  …

Talkoiden tiirailua

Anteeksi viivästys   Nyt täytyy kertoa ihan ensimmäiseksi, että minun vuorollani on kirjoittamisessa tapahtunut viivästys. Oli pakko talkoiden jälkeen kierrellä katsastamassa kaikki paikat, niin en kerta kaikkiaan ehtinyt miettimään kirjoittamista. Mutta tässä se tulee, kerron teille talkoista.   Vonkaleessa oli perinteiset talkoot   . Talkoissa oli mukana Viiman lisäksi kaksi koiraa ja kolme sisäkissaa. Kissoja…

Minä olen Käpy ja kaikkien kaveri

Turha hötkyily ei auta   Minä olen Käpy-lammas, en kovin arka, mutta en myöskään päälle käyvä tai hurjan innokas. Maltan seurailla tilanteita ja uskallan lähestyä sekä ihmisiä että eläimiä. Yläkuvassa näettekin, että uskaltaudun Viimankin kanssa ihan lähikontaktiinkin. Minut tunnistaa tummasta kuonon nipukasta.     Monet rapsuttavat minua mielellään, sillä olen aika rauhallinen enkä turhia hötkyile.…

Minä taidan olla ahmatti 😉

  Rakastan ruokaa!   Aiemmissakin kirjoituksissani olen viitannut siihen, että ruoka ja herkuttelu ovat minulle tärkeitä asioita. Alla olevassa kuvassa näkyy Umpu pieni herkkusuu ja minun rakas ystäväni Aliisa. Hän opetti minua syömään naminakkulaa pitämällä sitä sormissaan, kun minä ensin haistelin ja myöhemmin aloin näykkiä sitä. Nykyään tunnen tämän herkun ja ahmaisen nappulan suuhuni sillä…

Minä olen suuri ja silti arka

  Uuteen kotiin Minä Vilma olen aina ollut vähän arka lammas. Isoksi nykyään kasvanut, mutta sisältäpäin herkkä ja arka. Tässäkin kuvassa Vanilia on uskaltautunut vanhojen, meille vielä vieraiden lampaiden luokse syömään. Käpykin uskaltaa tarkkailla niitä vähän kauempaa. Minä olen kääntynyt toiseen suuntaan enkä uskalla kohdata isoja lampaita edes matkan takaa. En voinut luottaa niihin, kun…

Kiipeily on hyvä ja hyödyllinen harrastus

  Kodin koneet ovat kissoille hyvä leikkikenttä   Aloitin kiipeilyn harrastukseni tuoleista ja pöydistä, sen jälkeen siirryin kirjahyllyihin. Minun oli kissaluonteeni vuoksi ihan pakko kokeilla kaikki kodin paikat, miltä ne tuntuivat kiipeilyn tai löhöämisen kannalta. Kirjahyllyjen jälkeen seuraava luonteva kiipeilypaikka oli pesutorni, sehän sijaitseekin lempipaikkani, suihkukaapin lähellä. Pesukoneen pörinässä on mukava lekotella, varsinkin jos kuivausrummustakin…

Lampolassa riittää vipinää

Rakastamme ihmisiä   Ihmiset tuovat vaihtelua meidän välillä pitkäveteisiinkin päiviimme lampolassa. Varsinkin minä Päkäpää ja kaverini Vanilia kaipaamme hellyyttä. Meillä on muutama vakioystäväkin, joiden tapaamista odotetaan aina molemmin puolin. Yllä olevassa artikkelikuvassa on ystävämme Inka, varsinainen hevostyttö. Hän rakastaa onneksi kaikkia muitakin eläimiä, eikä vähiten meitä lampaita. Viimeksi täällä käydessään hän näytti, että oli hevostalleilla…

Väitän, että olen lähitienoon paras saalistajakissa

  Pikku kisusta taitavaksi saalistajaksi   Tässä minä Umpu olen ihan pienenä. Tulin tänne Vonkaleeseen Oulun läheltä marraskuussa 2021. Olin yksi kuudesta pienestä pörröpennusta, joista puolet oli vaaleanruskeita ja toinen puoli tällaisia raidallisia. Uusi perheeni kertoi tarvitsevansa lemmikkikissaa, joka olisi myös hyvä hiirisaalistaja. Sehän nappasi, sillä minun emoni oli jo vuosikausia toiminut taitavana saalistavana navettakissana.…