Kanila sai tänä kesänä meistä kaksi uutta asukasta
Synnyimme Pihtiputaalle kiltin kaniemon viiden poikasen pentueeseen. Antti ja Aliisa hakivat meidät autolla ja laittoivat kuljetuksen ajaksi eläinten lentolaukkuun. Laukussa oli mielenkiintoisia tuoksuja, sillä se oli hankittu Viimaa varten, kun se tuotiin Puolasta tänne Suomeen ja Vonkaleeseen. Myös Umpu-kissa pääsi ensimmäisen matkansa ajaksi matkustamaan samaan tilavaan laukkuun.
Olemme aika saman värisiä, vaaleanruskeita pikkukaneja. Minni on meistä se vaaleampi ja Iines tuossa alakuvassa oikealla vähän tummemman ruskea.
Rakastamme herkkuja
Syömme kahdesti päivässä kaneille tarkoitettuja nakkuloita ja tietysti kaikenlaisia herkkuja, joita meille luonnosta kannetaan. Pääruokanamme on kuitenkin heinä, mutustelemme sitä tämän tästä. Rakastamme voikukan lehtiä ja apiloita! Kukkakaalin lehdet ovat erikoista herkkuamme, sillä niillä saamme herkutella aika harvoin.
Meillä on juotavana raikasta vettä sekä seinällä roikkuvassa pullossa että lattialla laakeassa vadissa. Pullosta emme juurikaan välitä, vaan käytämme mieluiten vesivatia.
Kaveri tuo turvaa
Olemme yleensä kaksin, se tuntuu turvallisemmalta. Me kanit olemme sosiaalisia eläimiä ja mielellämme saamme itsellemme kanikaverin. Yhdessä mekin vartuimme vauvakaneista pikkukaneiksi ja lähdimme muuttoreissulle tänne Vonkaleeseen. Hiljalleen tutustutaan myös muihin, lähinnä ihmisiin. Tähän asti kaikki ovat vaikuttaneet kilteiltä tyypeiltä.
On hienoa, kun te lapset ymmärrätte, että me tarvitsemme vähän aikaa tottua rauhassa uusiin ihmisiin. Parasta on, jos istutte paikallanne ja annatte meidän tulla teitä nuuskimaan omassa tahdissamme. Pienikin liikahdus saa meidät nopeasti loikkaamaan sivuun, sillä meidän tyylinämme on olla aina vähän varuillamme.
Paikkoihin tutustumista
Aluksi, kun meidät laskettiin matkakassista vapaaksi, sydän tykyttäen haimme turvaa toisistamme. Mutta pian jo hyppelehdimme kaikki portaat ja tasot ja tunnelit läpi ja tutkimme, missä me oikein asumme. Sisällä olevat paikat tulivat ensin tutuiksi. Ehdoton lempipaikkamme on edelleen kulmatorni, jonka sisällä on turvallista ja kattoterassilla jännittävää. Tornissa me myös yleensä nukumme vieretyksin. Me kanit rakastamme kaikenlaisia piilopaikkoja, juoksemme esimerkiksi kovin mielellämme meille tehdyn onton puunrungon läpi. Joskus joku lapsi toteaakin ovelta, että eihän täällä ole yhtään kania. Silloin on mukava kurkata puunrungon sisältä tai tornin päältä, että täällähän me olemme.
Sisätiloihin tutustumisen jälkeen uskaltauduimme ulkotarhaankin. Aluksi tosin kurkimme vain ovelta ja seurasimme tapahtumia kynnykseltä puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Vähitellen huomasimme, että ulkona on mukavaa, kun ruoho ja kesäiset muutkin asiat tuoksuvat. Sieltä näkee myös helposti, jos olemme saamassa luoksemme vieraita.
Ja onhan ulkotarhassa oikeaa hiekkaa, jota on mukava kaivella. Sen muuten olemme huomanneet, että hiekan alla on verkko, joka on laitettu sinne varmaankin siksi, ettemme päättäisi jonain päivänä lähteä kanilasta ulos tutkimusmatkalle. Olemme kuulleet, kun ihmiset juttelevat, että näin olemme turvassa haukoilta ja ketuilta. Myös Umpu-kissa on joskus liikkunut lähistöllä kovin kiinnostuneena meistä. Emme haluaisi joutua sen kanssa kasvotusten.
Opimme rakastamaan lapsia
Aikuiset eivät jaksa kovin kauaa meitä kaneja rapsutella tai jakaa meille syötävää, mutta toista on, kun lapset tutustuvat meihin. Tämän tästä he tuovat meille erilaisia herkkuja ja silittelevät pehmoista turkkiamme. Jossain vaiheessa he lähtevät muihin hommiin, mutta jo kohta kanilan portti taas kitisee ja arvaamme, että sieltähän he palailevat takaisin meidän luoksemme.
Emme kovasti pidä sylissä olemisesta, siksi yleensä tuppaamme raapimaan syliin nostajaa. Rauhoitumme kyllä hetken päästä, mutta mielellämme jo kohta hyppäämme takaisin maahan. Silitys sen sijaan kelpaa meille kummallekin. Varsinkin, jos samalla saamme herkutella jollain meille mieluisella syötävällä.
Tiesittekö muuten, että kun kanit tuntevat itsensä oikein vapautuneiksi ja onnellisiksi, ne tekevät iloloikkia ja hyppivät ympäriinsä. Niitä mekin olemme viime aikoina harjoitelleet.
