Rakastamme ihmisiä
Ihmiset tuovat vaihtelua meidän välillä pitkäveteisiinkin päiviimme lampolassa. Varsinkin minä Päkäpää ja kaverini Vanilia kaipaamme hellyyttä. Meillä on muutama vakioystäväkin, joiden tapaamista odotetaan aina molemmin puolin. Yllä olevassa artikkelikuvassa on ystävämme Inka, varsinainen hevostyttö. Hän rakastaa onneksi kaikkia muitakin eläimiä, eikä vähiten meitä lampaita. Viimeksi täällä käydessään hän näytti, että oli hevostalleilla oppinut heinähangon käytön. Niin rivakasti hän antoi meille ison kasan heinää.
Alla olevassa kuvassa näkyy erityisesti minulle rakas ystäväni Pihla, joka on tuntenut meidät ihan siitä asti kun olimme pieniä lammasvauvoja. Itse asiassa hän oli mukana hakemassa meitä Vonkaleeseen. Inkan tavoin hänkin on ihan ”hulluna” eläimiin. Sehän sopii meille hyvin 😊
Aika usein Vonkaleen mökkivierailla on koira matkassa, jonka he ottavat mukaan lampolaankin. Me vanhuslampaat olemme jo aika tottuneita koiravieraisiin, joten emme turhia hötkyile. Isäntäväki yleensä pitää hyvää huolta lemmikistään eikä päästä sitä liian lähelle meitä.
Tuntuu vähän huvittavalta, kun koiravieraat yleensä ovat meistä aika hämmentyneitä. Ne taitavat ajatella, että mitä ihmeen karvapalloja olemme. Tuntuu oikeastaan mukavalta, kun vastapuoli on vielä arempi kuin minä, aikamoinen arkalainen 😉
Molemminpuolista rakkautta
Jotkut vieraat tuntuvat ymmärtävän meitä ihmeen hyvin. Katsomme toisiamme silmiin ja nautimme molemmat. Tärkeintä meille lampaille on, ettei kukaan tee mitään yhtäkkistä ja säikäytä meitä. Silloin ryntäämme kaikki yhteen nurkkaan ja kurkistelemme sieltä hetken, onko jo turvallista palata. Pelkkä katon ilmastointiluukun avaaminen saa meidät juoksemaa varmuuden vuoksi kauemmaksi, vaikka avaajana toimisi oma hoitajamme.
Rapsutuksia saadessamme meidän lampaiden ajatuksista unohtuu kaipuu metsälaitumelle. Oikeastaan elämä on ihan mukavaa täällä lampolan sisätiloissakin. Vieraita saisi olla enemmän 😍
Kova leipä on ihan parasta, sen parempaa ei olekaan! Paitsi tietysti kesällä maitohorsma. Vinkkinä teille kaikille vieraille sanon, että kannattaa pyrkiä antamaan herkkuja kaikille lampaille mahdollisimman samaan aikaan. Minä esimerkiksi olen aika arka ja jään helposti ilman tarjottua leipäpalaa, jos toinen vähän vikkelämpi lammaskaveri nappaa sen minun huulien edestä.
Tiesittekö muuten, että meillä lampailla on poskihampaat sekä alhaalla että ylhäällä, mutta etuhampaat vain alhaalla? Siksi nyhdämme heinää tai leipää ja siirrämme sen takahampaille jauhettavaksi.
Lisää lammastietoutta
Me lampaat olemme laumaeläimiä. Se tarkoittaa, että lauman muut jäsenet antavat meille turvallisuuden tunteen. Ja kun tunnemme olevamme turvassa, olemme myös rauhallisia. Meille on tärkeää nähdä toverimme jatkuvasti, siksi meitä ei saisi viedä yksin mihinkään. Yksinäisinä stressaannumme. Jos joku meistä keksii jotain tekemistä, muut tekevät saman heti paikalla.
Tiesittekö, että olemme märehtijöitä ja meillä on neljä mahaa (joiden nimet ovat pötsi, verkkomaha, satakerta eli lehtimaha ja juoksutusmaha). Usein näettekin meidät kesäisin varsinkin ruokailujen välissä löhöilevän lammassuojassa märehtimässä. Silloin ruoka sulaa hyvin. Minä tosin makailen muutenkin nykyään paljon enemmän kuin muut. Vanhoja jalkojani kolottaa ja siirtyminen toiseen paikkaan on joskus kankeaa.
Heinä taitaa olla meille sama kuin ihmisille puuro tai murot. Se ei maistu kovasti, mutta täyttää mukavasti. Jostain syystä mutustelemme heinää mieluummin lampolan lattialle laitetusta kasasta kuin heinähäkistä. Ehkä sekin johtuu siitä, kun kesällä on niin mukava syödä suoraan maasta tuoretta herkkuruohoa.
Ai niin, korvamerkitkin meillä pitää olla, joiden perusteella meidän tiedot saadaan tarvittaessa lammasrekisteristä. Meillä vanhemmilla lampailla on keltaiset korvamerkit ja nuoremmilla harmaat. Korvamerkkien värit taitavat vaihtua silloin tällöin.
Minulta on pienenä lampaana irronnut toinen korvamerkki, kun puskin pääni metalliverkkoaidan läpi. Pelästyin kovasti ja riuhtaisin pääni aidan raosta. Samalla tunsin vihlovan kivun, kun korvani repesi. Korva tulehtui ja eläinlääkäri tuli irrottamaan korvamerkin. Jouduin syömään viikon ajan lääkettä, jonka ruiskuttaminen suuhuni ei ollut ihan helppoa. Lähdin nimittäin karkuun. Edes lääkäri ei saanut minua kiinni, Antin piti ”saalistaa” minut ja pidellä kiinni, kun lääkäri hoiti korvaani. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja nyt minulla on terve korvalehti, jossa on iso reikä merkkinä entisestä korvamerkistä.
Minä taidan olla meidän viiden lampaan katraasta kaikkein arin. Katselen hiljaa sivusta enkä halua osallistua mihinkään uhkarohkeaan. Suupalatkin otan mieluummin portin raoista kuin aidalle nousten, kuten muut kaverini. Onneksi ruokkijoilla on yleensä tarkat silmät ja he huolehtivat, että minäkin saan osuuteni. Ehkä rauhallisesta luonteestani johtuen en joudu kiistoihinkaan, vaan saan olla mukavan rauhassa.
Hyvää naistenpäivää meidän lampolan hienot leidit ❣
Kiitos Viima kulta!
Voi, minä muistan sen kesäpäivän, kun sinun korvamerkkisi irtosi. Siitä on jo kauan aikaa. Riuhdoit päätäsi niin kovasti koska pelästyit, että jäät kokonaan jumiin. Me kaksi muuta lammasta Mää ja minä, yritettiin olla sinun tukenasi, mutta mekin pelästyttiin aika tavalla. Ja se asia, kun se lääkäri yritti saada sinua kiinni ensin juoksemalla ja sitten lassoamalla, muistuu vähän naurettavanakin asiana mieleeni. Kun sinä ryntäsit pakoon, me tietysti seurattiin sinua niin, että varmaan näytti ulkopuolisille aikamoiselta sirkukselta. Eläinlääkäri pyysi Anttia ottamaan sinut kiinni, jonka asian hän saikin hoidettua ja sinä sait lopulta lääkkeet. Taisi Antilla olla aikamoinen työ hoitaa koko lääkekuurin antaminen loppuun 😊
Totta puhut Ruusu. Pääasia, että korvalehti parani. Kuitenkin aina joskus minua vähän hävettää tuo reikä korvassa. Ajattelen, että minut ensi kertaa näkevät mökkivieraat voisivat kauhistua vanhaa lammasta, jolla on reikä korvassa. Sitten ajattelen, että onhan meillä kaikilla arpia tai muita asioita, joita turhaan hävetään. Arvet ja tällaiset korvareiätkin ovat merkkejä siitä, että jotain on tapahtunut ja se jokin on saatu hoidettua kuntoon. Sitten rauhoitun ja ajattelen, että ei kukaan halua minun mieltäni pahoittaa.
Tulipa vielä mieleeni, että meitä Ruusun kanssa on alkanut vähän harmittamaan teidän nuorempien lampaiden ajattelematon käytös. Teillä on tapana huolehtia, että ainakin te itse saatte tarpeeksi herkkuja. Unohdatte siinä hötäkässä, että kaksi vanhusta uhkaa jäädä jalkoihinne tai ainakin vähemmälle. Tuosta heinäkuvastakin näkyy sama asia: Kun kiiruhdatte heinäkaukaloon ottamaan ensimmäisinä heinää, minä varsinkin olen jäänyt kauemmaksi odottelemaan. Jossain vaiheessa se huomattiin ja minulle alettiin nostaa pieni heinäkasa sivummalle, Ruusukin oli iloinen ja tuli minun ruokakaveriksi. Kaikki sujui hienosti, mutta nyt tekin kiiruhdatte samalle pienelle heinäkasalle ja heinäkaukalon heinät jäävät odottamaan.
Tänään on paha mieli, kun Pihla lähti pois 😩 mutta niin niin iloinen mieli taas toisaalta, kun kuulin, että Inka tulee Pääsiäisenä katsomaan meitä kaikkia 😊 IHANAA!!!!
Eilen illalla saimme ruokaa aamiaisen jälkeen vasta illalla yhdeksän aikaan, siis myöhässä. Ruusu odotteli jo kärsimättömänä, mutta minä ajattelin, että sattuuhan noita vahinkoja. Tuulikki taisikin olla aika häpeissään ja pahoillaan, sillä saimme naposteltavaa tavallista enemmän. Eikä rapsutuksistakaan meinannut tulla loppua, minulle se sopi oikein hyvin.