Kaupparetkelle Kuopioon
Tässä yhtenä päivänä pääsin kuin pääsinkin autoajelulle Kuopioon. Jouduin kyllä aika tavalla ja monin tavoin muistuttamaan porukoita, että olen reissukoira enkä yhtään hankala autossa. Hehän olisivat ensin jättäneet minut kotiin odottelemaan. Siellä minä sitten olisin kökötellyt, yrittänyt torkkua koiran unta ja aina väliin kuulostellut, kuuluisiko tutun auton ääntä. Se hetki oli niin niin mukava, kun minun remmi otettiin käteen ja minulle todettiin seuraavat sanat: ”Viima pääsee mukaan, mennään autolla.”
Hypähdin kevyesti takakonttiin ja siellä kaikessa rauhassa välillä torkuin ja välillä seurasin maisemia, ja tietysti välillä kuuntelin, mitä ihmiset juttelivat. Osan ymmärsin ja osaa en, tärkeimmät asiat tulivat kuitenkin minullekin selväksi. Katselin ihmisten kulkemista ja näin muutaman koirankin. Tiesin, että jossain vaiheessa pääsen minäkin ulos nuuskimaan.
Te ihmiset ette taida ihastua kauppojen ulkopuolella toisten odottelusta. Siinä me koirat eroamme teistä, sillä erityisesti parkkipaikkojen reunustat ovat meistä kiinnostavia paikkoja! Ei yhtään haittaa, ainakaan minua, että lumen sulaminen on tuonut esiin sen peitossa olleet kiinnostavat asiat.
Kuopiosta takaisin tultaessa pysähdyttiin Rautalammilla kauppaan. Minua ei haitannut yhtään, kun porukat kävivät kaupoissa. Onneksi minulle järjestettiin kiinnostavaa puuhaa, pääsin nimittäin kiertelemään kaikki kaupan nurkat ilman mitään kiirettä. Voi vietävä, kuinka suorastaan mojovat hajut sieltä löytyivät!!! Kun porukat tulivat kaupasta kassit täynnä ruokaa, minä hyppäsin hyvillä mielin takaisin takakonttiin. Minun tarpeeni oli huomioitu ja hyvä niin.
Koiran elämä on yleensä mukavaa elämää
Päivä oli kaikkine tutkimusmatkoineen ollut niin kiinnostava ja voimia vievä, että oli ihana kotiin tultua nukahtaa pehmoiselle sohvalle ja ottaa kunnon unet. Näin unia niistä kiinnostavista koirista, jotka olivat jättäneet viestejä itsestään tosille koirille. Näkeeköhän joku toinen koira unta minusta?
Haistelu on meille koirille voimia vievää puuhaa, ihan kuin te ihmiset kävisitte punttisalilla. Molemmista tulee tosi hyvä olokin 😊