Kesälaitumelle
Vietimme pitkän talven sisällä lampolassa. Kevään tullen me kaikki haaveilimme kesästä ja isoista laitumista. Sitten tuli Vonkaleen kevättalkoot ja meidät vietiin metsälaitumelle. Seurasimme kiltisti, kun Pihla kulki edellä ja heilutti ruokaämpäriä. Samalla haistelimme ihanaa kesäilmaa ja kävimme näykkäämässä tien varressa kasvavia ruohotupsuja. Sisätiloissa jäykistyneet jalat nauttivat, kun oli tilaa juoksennella kohti metsälaidunta.
Metsään ei ollut juurikaan kasvanut meille syötävää, sillä kevät oli reilusti myöhässä. Vaikka saimme lammasnakkuloita ja kuivaa heinää lisäruoaksi, olimme vähän harmissamme. Mehän odottelimme muuta, niin ihana kevään haju oli leijaillut lampolaamme.
Tuntui kuitenkin mukavalta, kun Inka toi meille herkullista kaalia. Emme malttaneet odotella rauhassa, vaan hypimme ja tönimme toisiamme. Kaikki meistä halusivat parhaimmat palat.
Toisaalta oli ihanaa jaloitella ulkona, mutta toisaalta teki mieli päästä makustelemaan muidenkin paikkojen ruohotupsuja.
Ruusu näytti, miten se tapahtuu
Ruusu vanhana lampaana oli kokenut tämän monesti ennenkin. Sillä on joka vuosi ollut tapana karkailla kevätkesän laitumelta parempien herkkujen pariin. Se tiiraili hetken porttia ja lammaslankoja, pisti päänsä alas ja rynnisti sähköisten lammaslankojen välistä. Me kaikki muut olimme vähän hölmistyneitä. Kohta Ruusu tuotiin takaisin, mutta se teki saman heti uudestaan.
Hetken kuluttua Vilma päätti seurata esimerkkiä ja rohkeasti paineli kaverinsa perään. Muutaman kerran ne molemmat tuotiin takaisin ja karkuun lähtö seurasi heti perässä. No, lopulta me muutkin haluttiin kokeilla, miltä karkaaminen tuntuu. Peräkanaa me painelimme vapaille maisemille, aluksi vain meistä arin Päkäpää jäi yksin aitauksen sisäpuolelle. Lopulta sekin seurasi meitä muita. Nyt meillä alkoi kunnon kesäseikkailut!
Yllä olevassa kuvassa omemme kavunneet rantahuvilan kukkulalle. Kukkulan reunamilla on mehevää ruohoa ja sen alaosassa kasvaa pensaita, joiden alaoksista yletämme helposti napsimaan makosia lehtiä. Herkuttelun välissä kiertelemme taloa ja välillä jäämme tuijottamaan suurista ikkunoista sisälle miettien, että onkohan ketään kotona. Kukaan ei kuitenkaan tule avaamaan meille ovea ja kutsumaan sisälle 😉
Vuorotellen meitä johdattelivat Ruusu ja Vilma. Päkäpään jalat ovat jo niin vanhat, että se yleensä kulki viimeisenä ja piti paljon ylimääräisiä lepopausseja. Kiertelimme pitkin poikin maistelemassa eri paikkojen syömisiä ja välillä menimme lepäilemään talvilampolaan, joka oli kesäksi tyhjennetty pahnoista. Sinne meidät karkulaiset teljettiinkin yön ajaksi, kun emme halunneet olla meille ajatellulla alueella.
Aamulla lampolan ovi avattiin ja meidät päästettiin vapauteen. Kuulimme ihmisten toteavan, että on helpompaa antaa meidän tallustaa nyt siellä, missä haluamme ja opettaa sähköaitaukseen vasta sitten, kun turkkimme on lyhyt eikä suojaa enää meitä ikävältä napsautukselta.
Pitääpä muistaa nautiskella tästä tilanteesta, kun saamme vielä kuljeskella vapaana. Kohta meidät keritään ja silloin kai koittaa aika, jolloin on parasta totella ja pysyä aitauksessa. Huomenna tulee lammaskeritsijä Marko Keränen ja pistää koneensa surraamaan. Siitä kerromme teille muutaman viikon kuluttua, kun on taas lampaiden vuoro kirjoittaa Vonkaleen eläinblogi.
Niinhän siinä kävi, että keritsemisen jälkeen aita tarkastettiin ja sähköistettiin kunnolla. Siitä huolimatta Ruusu pisti päänsä tanaan ja uskaltautui rynnimään aidan läpi. Te muut lampaat inhositte enemmän sähköiskua (tai halusitte vähemmän aidan toiselle puolelle) ja jäitte lammaskatokseen odottelemaan Ruusun paluuta. Näin meni muutama viikko ja jossain vaiheessa Ruusu vaan päätti jättäytyä teidän muiden seuraan. Aina välillä sille tulee halu käväistä ulkopuolella, mutta se palaa aika pian takaisin. Mökkivieraista Ruusu on aika huvittava, eikä sen karkailut haittaa heitä.