Talviturkki pois!

Meillä lampailla on ihana ja niin niin lämmin turkki! Kesähelteiden saapuessa se tuntuu kuitenkin kuin paksu talvitakki olisi niskassa. Siksi ilahdumme aina, kun kuulemme kerintähetken olevan tulossa. Kärsisimme kovasti, jos turkkiamme ei leikattaisi ja joutuisimme olemaan kuumissamme koko kesän. Turkkimme kaiken lisäksi huopuu aikaa myöten ja siihen tarttuu kaikenlaista likaa, joten siitä tulisi muutakin harmia meille. Eläinsuojelulaki määrää, että lampaiden turkki on leikattava vähintään kerran vuodessa. Meidän turkit leikataan keväisin ja syksyisin. Niin ne pysyvät jotakuinkin siistissä kunnossa.

 

Ennen meiltä vaadittiin kärsivällisyyttä

 

Se, että tiedämme keritsemisen tekevän meille hyvää ei todellakaan tarkoita sitä, ettemme haluaisi vastustaa siirtoa kerittäväksi. Se kuuluu meidän mielestämme ihan lampaan luontoon, ettei muiden pakottamana lähdetä mihinkään liikkumaan. Meidät pitää houkutella mukaan esimerkiksi herkkujen avulla. Haluamme kuitenkin olla tiiviisti muiden lampaiden kanssa, joten emme yhtään pidä siitä, että joudumme yksin kerittäväksi. Siksi auttaa, jos muut lampaat ovat ihan lähellä.

 

 

Ennen keritseminen täällä Vonkaleessa kävi todella hitaasti. Meidän lampaiden hoitajat kyllä kovin hartaasti yrittivät kaikkensa, mutta me emme helpolla antautuneet kerittäviksi. Ensimmäisinä vuosina he jaksoivat vielä pidellä meitä paikoillaan, mutta sitten se ei enää onnistunutkaan. Meille oli rakennettava puinen teline, jonka aukkoon meidän pää laitettiin, jotta pysyisimme paikoillamme. Ei siinä ollut paha olla, harmitti vaan muista lampaista erillään oleminen. Siksi määimme muille ja he tietysti vastasivat. Näin varmistimme, että ollaan toistemme tukena.

Koska jalkamme alkoivat väsymään pitkästä seisomisesta sorkat leikattiin niin, että toinen keritsijöistä piteli meitä kiinni ja toinen leikkasi sorkkia. Mikäpä siinä oli köllötellä rapsutettavana, mutta olihan se todella hidasta.

 

 

Apu oli hyvinkin lähettyvillä

 

Hiljalleen  meidän oma väki alkoi väsymään niin monen lampaan turkkien leikkaamiseen. Olihan meitä Mää-lampaan kuoltua yhteensä viisi lammasta, joista kolme uutta. Lopulta saatiin tietää, että Äänekoskella asustaa Marko Känsälä, todellinen keritsemisen mestari. Hän oli voittanut tässä hommassa monta mitaliakin. Niin siinä sitten kävi, että Markoon otettiin yhteyttä ja hän lupautui pelastamaan meidän väen  pinteestä. Markon käsissä me lampaat olimme kuin pehmoeläimiä, ei siinä auttanut näissä käsissä tuittuilla. Keritsemisen suhteen siirryttiin suoraan nykyaikaan 😉

 

 

Marko ohjaili toisella kädellä meitä niin, että tiesimme, miten meidän tulee siirtyä ja niinhän me toimimme kuin hänen ohjeensa näyttivät. Tai paremminkin taisi olla Markon mukaan kyse siitä, että hän osasi lukea meidän aivoituksia paremmin. Heti, kun olimme pyrkimässä johonkin ei toivottuun tekemiseen,  hän sai omalla pienellä liikkeellään meidän huomion siirtymään aiotusta asiasta pois.  Tosin hän itse kuului kertovan, että me lemmikkilampaat olemme yleensä hankalampia kerittäviä, kun olemme niin kovapäisiä ja itsenäisiä😅 .

 

 

Pelkkä keritseminen ei riitä

 

Turkin leikkaamisen jälkeen oli sorkkien hoitamisen vuoro. Pitkiksi kasvaneet sorkanpäät oli leikattava ja kynnet siistittävä. Se oli ollut aiemmille leikkaajille lähes mahdoton tehtävä, niin vahvat sorkat meillä on. Markolta se hoitui hyvin, joskin Ruusun sorkkiin hän joutui käyttämään myös sähköistä leikkuria. Lyhyemmillä sorkilla on mukavampi kävellä ja jalka pysyy oikeassa asennossa.

Ja niinhän siinä kävi, että ennen meidän turkin leikkaamisessa kului kaksi päivää, koska keritsijätkin väsyivät hankaliin asenteoihin ja selät kipeytyivät. Marko hoiti meidän kaikkien viiden lampaan keritsemisen alle varttitunnissa. Se oli ihana asia, koska meidän lampaidenkaan ei tarvinnut enää seisoa puisessa pukissa väsyksiin asti.

 

 

Entä meidän villat?

 

Nyt varmaan teitä lukijoita mietityttää, mitä noille kerityille villoille tämän jälkeen tapahtui. Aiempina vuosina niitä pestiin varovasti luonnonvedellä, sen jälkeen kuivatettiin pitkään, karstattiin ja huovutettiin. Aika monta huovutustyötäkin saatiin tehtyä, mutta nykyään siihen työhön ei enää millään riitä aika. Tänä kesänä laitettiin ilmoitus nettiin, että kuka haluaisi ilmaiseksi meidän karvaamme eikä kestänyt kuin hetken, kun asiasta oli jo sovittu. Olisipa mukava tietää, mitä meidän karvoistamme on syntynyt 😊